Description

Lähinnä vuosien 2020-2022 aikana kehitetty uusi lisä Askolan alueen kiipeilytarjontaan. Pieni, mutta miellyttävä kallio, jossa sekä sporttireittejä, trädiä että muutama boulder. Noin 50 m. itään kallion linjasta on toinen matala seinämä, missä jo kymmenisen vuotta sitten kiivetty 4-5 melko korkeaa boulderia ja pari poikkaria.

Huom: uusilla kiipeilykallioilla on normaalia, että alussa jonkin verran kiviainesta irtoaa, vaikka reitintekijät puhdistavat reitit parhaansa mukaan. Kannattaa olla varovainen ja käyttää kiivetessä kypärää, koskee myös varmistajaa.

Reitit on pultattu kiila-ankkureilla, joten kesken reittiä ei voi laskeutua jättämättä laskeutumispultiin jatkoa tms. Kaikkien pultattujen reittien päällä on ankkuri, yleensä kaksi pulttia ja nenärenkaat tai maillonit. Muutamassa trädireitissä ei ole ankkuria, mutta toisen reitin ankkurista tai isosta puusta pystyy laskeutumaan ja irottamaan varmistukset.

Noudatettava erityistä varovaisuutta kallion päällä liikuttaessa. Kallion yläosa reittien yläpuolella on jyrkkä ja osin irtonainen. Yläköyden laittamiseen on joitakin laskeutumispultteja kauempana reunasta, mutta ei kaikkien reittien kohdalla.

Kiipeilypaikan yhteyshenkilö on Jani Kiili: 050-5600599

Hieno Korttiankylätalo, joka näkyy mäellä pellon toisella puolella, on vuokrattavissa kokouksiin tai leireille.
Osoite Tarkintie 10. Mail: posti.korttia@gmail.com

History

Sahakallion viereisen joen varrella on sijainnut aikanaan vuosisadan vaihteessa mylly, ja myöhemmin päresaha. Tästä historiasta paikalla on muistona osia rakennuksista ja koneista. Lisäksi kallion alla "Päre"-boulderin kohdalla löytyy vanhoja päreitä.
Jari Koski "löysi" kallion n. vuonna 2010, ja innostui aluksi paikan boulder- mahdollisuuksista. Pääkallion jatkona n. 50 m. lähteen sijaitsevalla matalammalla seinämällä kiivettiinkin tuolloin 4-5 high-ball tyylistä boulderia.
"Päre" -työnimen saanut pääseinämän jyrkkä kompressio-ongelma jäi tuolloin projektiksi ja unohtuikin lähes kymmeneksi vuodeksi.
2020-luvulla paikallinen kiipeilyn harrastaja Jari Jouppi ja hänen ystävänsä Jani Kiili olivat myös löytäneet paikalle ja kiinnostuivat kallion köysikiipeilymahdollisuuksista. He raivasivat maanomistajan suostumuksella kallion edustan, jolloin paikan koko potentiaali paljastui. Jarit ja Jani tapasivat kalliolla ja jatkoivat kehitystä yhdessä.
Nuorempi Jari sopi maanomistajan kanssa pultituksen ja paikalliset ohjeet .