Description

🇫🇮
Salon Toravuori on vanha teknokiipeilykallio, joka kehitettiin urheilukiipeilykäyttöön 1990-luvun lopulla. Kallio on paikoin yli 20 metriä korkea ja koko leveydeltään joko pystysuora tai ylitsekaatuva. Toravuoren reiteistä Pia Sjörosin vuonna 1996 vapauttama Pikku Myy (6c) kuuluu Etelä-Suomen hienoimpien reittien joukkoon.
Kallio sijaitsee tien 52 varrella muutama kilometri Salon keskustan eteläpuolella. Toravuori on aurinkoinen ja kuivuu nopeasti muutamaa valuttavaa reittiä lukuun ottamatta. Toisaalta kivi lämpiää kuumaksi aurinkoisina kesäpäivinä ja kalliolla on jonkin verran liikenteen melua.
Autojen pysäköinti tien sivuun siten, ettei traktorien tai leveiden leikkuupuimurien kulku pellolle häiriinny. Avotulen teko kielletty.
Toravuori on Salon julkisella liikenteellä helposti saavutettavissa varsinkin arkisin. Pyöräilymatka tai kävelymatka Salon rautatieasemalta on myös melko lyhyt.

🇬🇧
Toravuori is an old aid-climbing crag that was developed into a sport climbing crag in the late 1990s. In some places, the cliff is over 20 meters high and the profile either vertical or overhanging. "Pikku Myy" (6c) was free climbed by Pia Sjöros in 1996 is one of the finest routes in Southern Finland.
The cliff is located along road 52 a few kilometers south of the center of Salo. Toravuori is sunny and dries quickly except for a few draining routes. On the other hand, the rock gets very warm on sunny summer days and there is some traffic noise.
Park your cars to the side of the road so that tractors and wide harvesters are able to pass to the field. Open fire forbidden.
Toravuori is easily accessible by public transport from Salo, especially on weekdays. Biking or walking distance to Salo Train Station is also quite short.

History

🇫🇮
Vuosina 2019-2020 pääseinän vasen puoli saanut uusia reittejä. Reitit ovat pituudeltaa niin pitkiä, että 60 köysi ei riitä laskeutumiseen kaikilta alas. Tyyliltään ne ovat seikkailullisia trädikiipeilyreittejä ja ne yltävät aivan kallion päälle saakka.

Samoina vuosina myös pääseinän vieressä ja oikealla puolella oleva hiukan pienempi seinä on valjastettu kiipeilykäyttöön. Puuhamiehenä on ollut Juha Isotupa ystävineen. "Pikkuseinä" antaa hyvän lisäsyyn ottaa trädikiipeilyn välineet Toravuorelle mukaan. Myös aloittijalle on valinnan varaa trädireiteissä, Pikkuseinällä ja pääseinän oikealla puolella löytyy Pro 1 tason reittejä helpolla greidillä.

🇬🇧
In 2019-2020, the left side of the main wall has received new routes. The length of the routes is so long that 60m rope is not enough to descend from all the routes. The style of climbing is adventurous trad climbing and they reach right up to the cliff.

In the same years, the slightly smaller wall next to the main wall and on the right has also been harnessed for climbing. Juha Isotupa and his friends have been working a lot on the crag. The "Pikkuseinä" gives you another good reason to bring your trad climbing gear to Toravuori. There are also beginner routes to choose from.

Toravuori

The area is access sensitive!

🇫🇮
Autot parkkiin ison tien sivuun. Traktoreille ja leikkuupuimureille pitää jättää vapaa kulku pellolle. Liikenteen melu saattaa haitata kiipeilijän ja varmistajan kommunikointia. Ei avotulen tekoa.

🇬🇧
Parking next to the big road. Leave a very wide passage to the field for the tractors and combines harvesters. Traffic noise may interfere with the climber and belayer's communication. No open fire.

Toravuori is located in Salo, between Helsinki and Turku.

🚗
From Helsinki: 120km | 1h25min
From Turku: 60km | 45min
When driving the Helsinki - Turku highway (E18), from either direction, take exit "Salo" and head South on road 52. 9.6km after leaving E18, the crag is on the left (East) of the road.

🚂🚌
From Helsinki: 2h10min
From Turki: 1h
Possibility by public transportation by taking a train to Salo and bus 1 to "Hakakatu E" (walk 1.7km) or 520 to "Pettiläntie E" (walk 350m).